Tänään on torstai, 9. syyskuuta        > Etusivu
> Etusivu
> Mikä on Nuorkauppakamari
> Aurajoen nuorkauppakamari
> WebAnkka
> Jäsenille
> Tapahtumakalenteri
> Yhteistyökumppanit
> Yhteystiedot


Pressan palsta

20.10.2009: Kohti vuotta 2010

Valtakunnallinen kokous – vaikka kaukanakin – on aina hieno kokemus, johon kannustan jokaista kynnelle kykenevää Ankkaakin lähtemään mukaan. Ensi syksynä kansallinen vaalikokous on Maarianhaminassa 15.-17.10.2010, laitapa kalenteriin jo alustava varaus!

Vaalikokouksessa valitaan myös kansalliset tekijät seuraavalle vuodelle. Ankat saivat Keskusliittoon kaksi tekijää kun allekirjoittaneen aluejohtajuuden lisäksi myös Tomi Taipale sai kiinnityksen kansallisen Tuottava Idea –projektipäällikön virkaan. Nykyinen alue 2 ja tuleva alue A saivat myös vahvan edustuksen Keskusliittoon. Hienoa ja onnittelut kaikille valituille!

Alueelliset tekijät valittiin jo Naantalin konferenssissa, mutta minulla on ilo esitellä mahtava aluetiimi kokonaisuudessaan oikein kuvan kera. Alue A:n aluetiimiin 2010 kuuluvat siis

  • VP (aluejohtaja) Juha Hämäläinen, Aurajoen Nkk
  • RC (aluekoordinaattori) Piia Tonttila, Vihdin Nkk
  • R-COM (alueen yhteiskuntavastaava) Nina Hanhinen, JCI Cosmopolis
  • R-LOM (aluetapahtumavastaava) Marko Rantala, Raisio-Naantalin Nkk
  • RMM (aluemarkkinointipäällikkö) Kimmo Arjasmaa, Turun Nkk
  • RIO (aluetiedottaja) Marika Rauma, Porvoon Nkk
  • RS (aluesihteeri) Susanna Kaharinen, Forssan Nkk.

Alue A:n Kymppikerho vasemmalta oikealle,  Susanna Kaharinen, Piia Tonttila, Marika Rauma, Juha Hämäläinen, Kimmo Arjasmaa, Nina Hanhinen, Marko Rantala.

Koossa on kerta kaikkiaan loistava tiimi ja kun tähän vielä lisätään kamareiden puheenjohtajat, ei alue A:n ensi vuodesta voi tulla muuta kuin menestystarina! Samalla on paikallaan todeta, että Kajaanissa päätettiin myös kolmen kamarin aluevaihdosta: Forssan, Järvenpään ja Tuusulan kamarit siirtyvät alueelta B alueelle A. Näin ollen A:n kamareiden kokonaismäärä on tällä hetkellä 26 ja jäsenmäärä lähes 900.

Vaikka ensi vuoden tekijät on nyt valittu niin kamarissa, alueellisesti kuin valtakunnallisestikin, on myös kuluvaa vuotta vielä jäljellä. Ennen kaikkea Xmas Cocktails –pikkujoulujuhliin ja lippujen myyntiin kaivataan kaikki paukut koko Ankkalaumalta. Kartoita siis tuttavapiirisi ja tarjoa potentiaalisille yrityksille mahdollisuutta osallistua Vuoden 2010 säihkyvimpiin cocktail-pikkujouluihin! Lisätiedot com(at)aurajokijc.fi (Mikael Henriksson).

Hämis



Takaisin