> Etusivu
> Mikä on Nuorkauppakamari
> Aurajoen Nuorkauppakamari
> Jäsenille
> WebAnkka
> Tapahtumat / ilmoittautumiset
> Yhteistyökumppanit
> Yhteystiedot


Hallitusvirat ja tehtäväkuvaukset

Hallitus voi ottaa päätettäväkseen minkä tahansa yhdistystä koskevan asian, ellei sitä ole säännöissä tai
toimintaohjeissa määrätty yhdistyksen kokouksen päätettäväksi.


Puheenjohtajan (PRES) tehtävänä on säännöissä mainittujen lisäksi:

  • kehittää, koordinoida ja johtaa yhdistystä ja sen jäsenten toimintaa,
  • huolehtia siitä, että yhdistyksen hallituksen jäsenet ja projektipäälliköt saavat tehtäviinsä tarpeellisen valmennuksen
  • ensisijaisesti edustaa yhdistystä Suomen Nuorkauppakamarit ry:ssä (jäljempänä Keskusliitto) ja alueellisessa yhteistyössä,
  • laatia ehdotus yhdistyksen toimintasuunnitelmaksi hallituksen jäsenten valmisteleman aineiston pohjalta,
  • antaa rahastonhoitajalle ohjeet talousarvioehdotuksen laatimista varten sekä koota ja laatia yhdistyksen toimintakertomus hallituksen jäsenten valmisteleman aineiston pohjalta toimintavuoden lopussa.
  • huolehtia yhdistyksen sisäisestä palkitsemisesta
  • huolehtia seuraavan vuoden hallitusehdokkaista
Edellisen puheenjohtajan (IPP) tehtävänä on mm:
  • suunnitella ja valvoa yhdistyksen jäsenpolitiikkaa,
  • huolehtia yhdistyksen palkintohakemusten laatimisesta,
  • huolehtia toimintaohjeiden ja kamarin strategisen suunnitelman kehittämisestä,
  • avustaa asiantuntemuksellaan puheenjohtajaa ja hallituksen jäseniä ja
  • avustaa uusien jäsenten perehdyttämisessä.
Varapuheenjohtajan (DP) tehtävänä on mm.:DP:n tehtävänä on valmistautua tulevaan puheenjohtajavuoteensa ja perehtyä kamarin toimintaperiaatteisiin.

DP:n erityisinä vastuualueina ovat:
  • toimia puheenjohtajan varaedustajana alue- ja Keskusliiton kokouksissa,
  • huolehtia kamarin strategisesta kehittämisestä yhdessä Pres ja IPP:n kanssa
  • seuraavan vuoden toimintasuunnitelma, talousarvio ja yhteistyökumppanit sekä antaa vaalikokouksessa
  • valitulle seuraavan vuoden rahastonhoitajalle ohjeet talousarvioehdotuksen laatimista varten sekä tämän kanssa yhdessä valmistella tämä,
  • kansainvälisten kokousten koordinointi, kaksoiskamaritoiminnan (twinning) sekä muun kansainvälisen toiminnan (INT) kehittäminen
  • kaksoiskamaritoiminnan kehittämisen sekä kansainvälisen humanitäärisen toiminnan.
  • uuden hallituksen valmentaminen ja perehdyttäminen.
Kehitysjohtajan (EVP) tehtävänä on säännöissä mainittujen lisäksi mm:
  • kehittää ja ohjata toimintalohkonsa työskentelyä ja valvoa sen projektien edistymistä,
  • laatia ehdotus toimintalohkonsa toimintasuunnitelmaksi ja talousarvioksi,
  • laatia toimintalohkonsa toimintakertomus toimintavuoden lopussa, ja
  • toimia alue- ja Keskusliiton kokouksissa yhdistyksensä varaedustajina valintajärjestyksessä mikäli PRES tai DP ovat estyneitä.
Sihteerin (SECY) tehtävänä mm:
  • laatia ja säilyttää yhdistyksen ja hallituksen kokouksista pöytäkirjat,
  • huolehtia siitä, että yhdistyksen tilaisuudet hoidetaan annettujen ohjeiden mukaisesti,
  • huolehtia yhdistykselle tulevan postin ja muun aineiston jakamisesta ja arkistoinnista,
  • huolehtia jäsenkantakorttien ajan tasalla pitämisestä
  • varmistaa jäsentietojen oikeellisuus Keskusliiton matrikkelia ja jäsenlehteä varten,
  • ilmoittaa jäsenlehdelle jäsenten osoitteenmuutokset,
  • huolehtia ilmoituksista yhdistysrekisteriin
  • huolehtia jäsentunnusten tilaamisesta
  • huolehtia jäsenmerkkien, viirien ja tarvittavien muiden tarvikkeiden tilaamisesta ja budjetoinnista
Tiedottajan (LIO) tehtävänä on mm:
  • hoitaa yhdistyksen sisäistä ja ulkoista tiedottamista,
  • tiedottaa jäsenistölle merkittävistä hallituksen päätöksistä,
  • vastata jäsentiedotteen toimituksellisesta ja teknisestä toteutuksesta,
  • tiedottaa jäsenistölle yhdistyksen ulkopuolisista JC-tapahtumista ja uutisista,
  • pitää yllä tapahtumakalenteria yhdistyksen ja muista tärkeistä JC-tapahtumista, sekä
  • tiedottaa ulkopuolisille kamarin merkittävistä tapahtumista hallituksen päätösten mukaisesti
  • koota jäsentiedotteet arkistoon
Rahastonhoitajan (TREAS) tehtävänä on mm:
  • hoitaa yhdistyksen taloutta ja raha- ym. varallisuutta tarkoituksenmukaisella tavalla,
  • huolehtia yhdistyksen kirjanpidon ja tilinpäätöksen laatimisesta kirjanpitolain ja – asetuksen, yhdistyksen sääntöjen ja toimintaohjeiden mukaisesti,
  • periä yhdistyksen liittymis- ja jäsenmaksut sekä kannatusmaksut, ja
  • valmistella talousarvioehdotus ja valvoa sen noudattamista.
Toimintalohkojen pääasialliset tehtävät ovat:

Yhteiskuntalohko (COM) käsittää yhdistyksen yhteiskuntaan suuntautuvan toiminnan ja vastaa siihen
liittyvistä projekteista sekä jäsenten sisäisten ja ulkoisten liikesuhteiden sekä yhteistyökumppanisuhteiden
kehittämisestä.


Yksilölohko (IND) keskittyy koulutustoimintaan erityisesti yksittäisen jäsenen kehittämiseen. Se sisältää
kaikki henkilökohtaisen kehityksen alueet kattaen myös sosiaalisen, taloudellisen, fyysisen ja henkisen
kehityksen. Yksilölohko vastaa uusien ja koejäsenten perehdyttämisestä JC-toimintaan.


Yhdistyslohko (LOM) toimii sisäisellä alueella tavoitteenaan pitää yhdistyksen toiminta aktiivisena ja
vireänä. Yhdistyslohko vastaa kuukausikokousten suunnittelusta ja toteutuksesta.