Yritysesittely – Turun Osuuskauppa
Turun
Osuuskauppa on asiakasomistajien omistama alueellinen osuuskauppa, jonka
tehtävänä on tuottaa palveluja ja etuja asiakasomistajilleen. Varsinais-Suomessa Turun Osuuskauppa on
toiminut jo yli 108 vuotta ja tuona aikana siitä on kehittynyt merkittävä
varsinaissuomalainen vaikuttaja. Asiakasomistajia TOK:lla on jo yli 119
600. TOK toimii yrittäjänä market-, tavaratalo-, liikennemyymälä-, matkailu- ja
ravitsemiskaupassa. Turun Osuuskauppa on kehittänyt ja laajentanut palveluitaan
voimakkaasti 2000-luvulla. Vuosituhannen ensimmäisellä vuosikymmenellä TOK:n
asiakasomistajille palveluita tuottava palveluverkosto on kasvanut noin
viidestäkymmenestä yli sataan toimipaikkaan.
Turun Osuuskauppa työllisti vuoden 2010
lopussa 2377 suomalaista. Paljonko tähän on tulossa lisäystä vuonna 2011: Määrä tulee todennäköisesti
kasvamaan vähintään sadalla henkilöllä. Hyvä alku tälle saatiin, kun TOK osti
Radisson Blu Marina Palace hotellin liiketoiminnan SOK:lta ja työntekijät
siirtyivät TOK:n henkilöstövahvuuteen.
Mitkä ovat tämän vuoden merkittävimmät
tapahtumat TOK:ssa: Vuosi
2011 on Turun Osuuskaupan 110-vuotisen taipaleen juhlavuosi ja tämä tulee
näkymään asiakasomistajille mm. monina tarjouksia. Lisäksi TOK toimii Turku
2011-säätiön yhteistyökumppanina tarjoten esimerkiksi majoituspaketteja monien
kulttuuripääkaupunkivuoden tapahtumien yhteydessä. Turun Osuuskauppa puolestaan toimii erinomaisena
markkinointikanavana Turku 2011-säätiölle, tärkeimpänä tarjoten näkyvyyttä
lähes 1,7 miljoonalle suomalaiselle Yhteishyvä-lehden kautta.
Mitkä ovat vuoden 2011 suurimmat haasteet: Viimeisen kymmenen vuoden suuri
kasvu toimipaikkojen määrässä tulee tasaantumaan, mutta orgaanista kasvua on
edelleen luvassa. Tavoitteena on myös palvella asiakasomistajia ja tietysti
kaikkia muitakin asiakkaita entistä paremmin. Tämä toivottavasti innostaa
asiakkaitamme tekemään entistä suurempia ostoksia!